Suuret kuolonvuodet 1695 - 1697

 

Suuret kuolonvuodet on Suomea ja lähiseutuja koetelleiden harvinaisen kylmien vuosien sarja 1695-1697. Tämä erityisen kylmä ajanjakso (minijääkausi) koetteli erityisen kovasti Suomea. Halla ja kylmät sateet pilasivat sadon useana vuotena peräkkäin. Ruotsin aitat olivat täynnä viljaa, mutta Suomen nälkään kuolevalle kansalle sitä ei annettu.

 

Vastoinkäymiset alkoivat vuonna 1695, jolloin kevät ja kesä olivat hyvin kylmiä. Hämeessä oli peltojen tuotto ollut lähes olematon, Pohjanmaalla saatiin jonkun verran satoa, mutta vilja ei laadultaan kelvannut siemeneksi. Talvi oli runsasluminen ja aiheutti keväällä 1696 valtavat tulvat. Kylvöt myöhästyivät ja kesällä satoi kaatamalla. Paha halla iski jo 19. elokuuta.

 

Sato tuhoutui monena vuonna peräkkäin, pettuleipää ja muuta hätäruokaa syötiin yleisesti. Sadon tuhoutuminen sai ihmiset lähtemään liikkeelle kerjäläisten laumoina, ja lavantauti sekä muut kulkutaudit levisivät.

 

Suuret kuolonvuodet on Suomen historian pahin väestökatastrofi. Kuolonvuosina kuoli nälkään ja tauteihin noin 120 000 ihmistä, eli suunnilleen 30 prosenttia maan koko väestöstä.

 

Suurin osa kuolemantapauksista sattui lyhyen ajan kuluessa keväällä 1697. Syynä oli mitä ilmeisimmin tarttuva tauti, jonka leviämistä vaeltavat kerjäläislaumat edistivät. Koska se haudattujen luetteloista päätellen surmasi aikuisia yhtä hyvin kuin lapsiakin, kysymys on epäilemättä lavantaudista ja sen sukulaisista.

 

Varsinaista väestökirjanpitoa ei Ruotsin valtakunnassa 1600-luvulla pidetty, joten luvut perustuvat arvioihin. Joka tapauksessa on selvää, että näin ankaria väestönharvennuksia ei historia Euroopankaan mittakaavassa monia tunne. On arvioitu, että ilman suuria kuolonvuosia Suomen väkiluku olisi tänään jopa 7-8 miljoonan tietämissä.

  

Jämijärven kappalainen (v. 1865–1875) Wilhelm Carlsson julkaisi v. 1871 kirjan Entinen Ikalinen - historiallinen kertomus Ikalisten, Parkanon ja Kankaanpään pitäjistä. Siinä hän kertoo suurista kuolonvuosista mm. seuraavasti:

 

Jo w. 1690 oli katowuosi ollut; wieläkin kowemmat oliwat 1695, 1696 ja 1697. Wasta kuitenkin 1696 alkoi nälkä ja sen siittämä tauti kansaa rasittamaan; sillä tänä wuonna jo kuoli kolme wertaa enemmän kuin tawallisesti, eli 150 henkeä. Mutta seuraawana wuonna kuolema oikein kauhistawia tuhoja teki, koska se puoliwäliin marraskuuta manalaan majoitti 875 henkeä. Ei siis täyteen kahta wuotta kulunut kuin Ikalisten pitäjästä kuoli 1025 henkeä.

 

Likemmin tarkastaessamme tätä kuolleiden luetteloa w. 1697 näemme kuolewaisuuden täällä, samoin kuin Pirkkalassa ja ehkä muuallakin, nousewan korkeimmallensa huhti- ja touko-kuussa: edellisessä haudattiin 344 ruumista, joista 2 päiw. 92. Saman huhtikuun 11 päiwä haudattiin taas 85 ruumista. Toukokuussa haudattiin yhteensä 187 ruumista.

 

Kuinka sanomattoman surkea tämä aika oli, sen huomaat siitäkin, kuin käypäläisiä maantielle nääntyi. Niin sanookin kuolleitten kirja e. m. että Ikalisissa toukokuun 11 päiw. haudattiin nuori poika, joka oli kuollut maantielle. Tämä ei suinkaan ollut ainoa. – Monesta talostakin kuoli kaikki; niin e. m. kuoli Kilwakkalan Tapiaisten isäntä, emäntä ja heidän 5 lastansa (kaikki samaan hautaan) sekä wielä 4 muuta henkeä samasta talosta.